Helsinkiläiset ja vainoaja

"Ai siis maksaaks tää jotain? Johan on...Ei meillä Helsingissä tarvitse ikinä maksaa!"

........................................

"Niin tämäkös maksetaan nyt lähtiessä? En tahtonut muistaa, koska Helsingissä tavataan ottaa maksu aina etukäteen."

........................................

Nuorempi miesasiakas, jonka muistan sinnikkäänä iskijänä reilun vuoden takaa, tulee narikan tiskille nojailemaan ja aloittaa juttua:
"Sä se oot vieläkin yhtä kylmän näköinen."
"Joo, se on mun duunii."
"Hehheh, niinhän se..Taidat vaan sillä hätistellä kaikki ihailijat karkuun."
"..."

Mies lähtee ja palaa myöhemmin takaisin, tällä kertaa sivutiskille istuskelemaan:
"Sä se oot jaksanu täällä jo aika pitkään tehdä duunia."
"Joo, onhan täs muutama vuosi mennyt. Tosin oli tossa viime vuonna vähä pidempi tauko."
"Aijaa? No mut mä kans asuin muualla, en sit vissiin onneks menettäny mitää?"
"..."

Mies lähtee ja palaa myöhemmin takaisin, jälleen sivutiskille:
"Tieksä, mä oon taas kiertäny koko tän baarin läpi ja sä oot edelleen kaikista kaunein nainen. Tuuks vähä tänne hetkeks jutteleen?"
"En mä nyt, mulla on täs töitäki."

Mies jatkaa sitkeästi vääntämistään ja tuijottamistaan valehtelematta parisen tuntia.
"Kyllä sä oot vieläki mun rakas hei, jos sulla ei olis tota vahtikoiraa (työkaverini) tossa niin voisin sanoa sulle vähä muutakin..."

Jätän miehen täysin huomiotta ja keskityn tekemään itsestäni kiireisen näköisen.
Mies istuu tiskillä vielä reilun puoli tuntia ja katoaa sitten saliin. Hieman myöhemmin hän yrittää takaovesta narikkaan sisälle. Epäonnistuttuaan hän kiertää takaisin tiskille ja pyytää takkinsa, sitten vuoroin istuu tiskillä tai harhailee salissa. Jossain vaiheessa vinkkaan portsarin auttamaan ja tämä heittää miehen ulos. Mies kuitenkin palaa vielä kerran, ja portsarin jälleen tullessa hän takertuu narikan tolppaan ja roikkuu siinä, selittäen jotain mitä onneksi en kuule.