Lauantai 30.4.2006

"Se ois euro viiskymmentä."
"Siis täähän maksettiin jo tullessa!"
"Ei, vaan kaikki maksavat lähtiessä."

*jupinaa*

"Joo kyllä mä tiedän miks te otatte sen maksun vasta kun ihmiset lähtee!"
"Niinkö?"
"Joo, kato, en mä oo mikään idiootti."
"..."
"Se on se kun ihmiset on siinä kunnossa kun ne lähtee pois, että ne ei tajuu kuinka paljon rahaa teille antaa. Eikä ne tajua ottaa vaihtorahojakaan! Kyllä mä tiedän! Huijausta koko juttu kato!"

.....................................................

Viisikymppinen mies on maksamassa:
"Onkos tämä ravintola se, mistä kirjoitettiin lehdessä?"
"Jaa kuule en tiedä kun en lue lehtiä. "
"Onkohan tämä se?"

Mies nojailee tiskiin omistajan elkein jatkokysymystä odottaen.

"No mitäs siellä lehdessä sitten oikein luki?"
"Niiiin siellä luki että annetaan aina vaihtorahat väärin!" hän julistaa.
"Ai niinkö siellä luki? No ohhoh."
"Joo kuule! Onko se tämä se paikka?"
"Kuule en usko. Ole hyvä."
Ojennan miehelle vaihtorahat.
Mies laskee suurelkeisesti saamansa rahat ja silmäilee minua merkitsevästi.
Jätän suurelkeisesti hänet huomioimatta ja katsahdan työkaveria merkitsevästi.

...............................................

Sekavahko mummeli saapuu valomerkin jälkeen narikkaan viimeisten joukossa:
"Mun takki....en löydä sitä...."
"Niin onko sulla se lappu hukassa vai? Ootko katsonu taskut?"

Mummeli tuijottaa ja vääntelee naamaansa
"Mää oon....asiakas....mä oon asiakas....täs ravintolas.."
"Niin, niin te olette. Minkälainen se takki on?"
"Mitä se sulle kuuluu."
"Jaahas. No, antaa olla sitten."

Mummeli kaivelee kukkaroaan ja löytää narikkalapun.
"Se olisi sitten yksi ja viisikymmentä."
"Jaaaa....En tiedä...onko sitten rahaa..."
"No toivotaan että on."
"Ai miksi...toivotaan? Hä?"
"Niin oishan se varmasti mukavaa jos olis. Sitä rahaa."

Mummeli tuijottaa minua epäuskoisen vihaisesti, mutta leppyy samantien. Hän ojentaa minulle kukkaronsa josta kaivan rahat.
Toivotan hyvää yötä, mummon katse harhailee seinissä ja hän hihittää itsekseen.