Korotuksia

Saavun työpaikalle hyvissä ajoin, että ehdin juoda kahvit ja jutella maailmanmenosta portsarien kanssa. Istun tyytyväisenä laihan kahvini kanssa tuolille, kun nuorempi pokeista lähestyy minua kasvoillaan vakava ilme:
"Olisi ilmoitusluontoista asiaa..."

Lukuisat toinen toistaan huonommat vaihtoehdot käyvät mielessäni: palkkoja lasketaan, joku saa potkut, työvuorot vähenevät..
"Meidän narikkamaksu on nykyään kaksi euroa."
Jähmetyn kauhusta enkä oikein tiedä mitä pitäisi sanoa. Silmissäni vilisevät kymmenien vaikeiden asiakkaiden epäuskoiset kasvot ja korvissani soivat vastalauseet.

"Se on ihan yleinen korotus, kaikissa muissakin ravintoloissa nostetaan."
Portsari yrittää selvästi tyynnytellä. Taidan olla naamasta aika punainen.
"Mitä mä sanon asiakkaille kun ne alkaa siitä napista? KAIKKI kuitenkin napisee!" saan vihdoin kysyttyä.
Portsari miettii hetken ja vastaa: "Sano, että se menee henkilökunnan mielenterveyskassaan."

Illan aikana kukaan ei valittanut nousseesta maksusta.

...............................................................................................

Humalainen pukumies hiiviskelee kohti narikkatiskiä ilkikurinen ilme kasvoillaan:
"Mitäs jos mä jättäisin nämä mun kalsarit sinne narikkaan?" hän hönkäisee.
Tuijotamme vuoroin miestä ja vuoroin toisiamme.
"Saisinko mä nämä kalsarit sinne jättää?" mies jatkaa. "Ne on puhtaat tietenki!" hän rääkäisee.
"Jos nyt et kuitenkaan. Että ihan jatkat vaan peremmälle, ole hyvä."

Mies vaihtaa kasvoilleen yllättyneen ilmeen, joka vaihtuu silmänräpäyksessä irvitykseksi. Hänen kätensä kohoavat soittamaan ilmakitaraa ja hän huudahtaa: "I'm gonna party like it's a hard day's night!" ja katoaa sitten ihmisten joukkoon.

........................................................................................

Normaalista asiakaskunnasta täysin erottuva pitkä rokkipoika huojuu narikan kulmalla ja menen kysymään narikkalappua. Poika kaivelee kukkaroaan ja katselee sitten ympärilleen:
"Onkohan.... onkohan se sitten vaimokkeella se narikka..."
"Niin olisikohan. Pitäisköhän sun käydä etsimässä sitä ja kysymässä."
"Pitäis varmaan. Tota niin et sä varmaan sitä sieltä löydä ilman sitä lappua?"
"Juu en. Onko se takki minkälainen? Oliko taskuissa jotain?"
"Sä taidat yrittää iskeä mua!"
"En sentään. Heihei!"

Siirryn tiskin toiseen reunaan asiakaspalveluun ja sivusilmällä seuraan rokkipojan tekemisiä toisella reunalla. Kovasti kukkaroa kaivetaan ja taskuja, huokaillaan ja kirotaan. Jossain vaiheessa lappu löytyykin ja narikkakaverini yrittää sitä mieheltä ottaa:
"Eikä kun mä haluan sen pitkän ja tumman!"

Otan viimeiseltä asiakkaalta maksun ja siirryn rokkipojan puoleen. Haen takkinsa ja muistan kehua kuinka hienosti hän lapun löysi. Ja maksu olisi sitten kaksi euroa.
Mies kaivelee kukkaroaan uudestaan, eikä rahaa tunnu löytyvän.
"Mitä mä nyt teen? Ei oo ku kortti..." hän huokaa surullisena.
"Kuule tehdään niin, että sä maksat sen ens kerralla. Tai vaikka huomenna tuut käymässä."
"Oikeasti? Kävisikö se niin! Mä LUPAAN tulla huomenna! Sä oot niin ihana! Sä oon ihanin portsari mitä mä oon ikinä nähnyt!" mies toitottaa ja halaa minua.

......................................................................................